Tässä Mintun ja Milan raportti luonnekokeesta, joka muuten molemmille oli ensimmäinen. Teksti ja Kuvat Minttu:

Saavuttiin testipaikalle, Haukkukalliolle Somerolle, käytiin ilmoittautumassa, koiran paperit, rokotustodistukset ja yhteystiedot tsekattiin ja sen jälkeen jäätiin odottelemaan omaa vuoroa. Odotellessa seikkailtiin testipaikan ympäristössä ja sivusilmällä seurailin muiden suorituksia.

Meidän vuoron koittaessa Milan siru luettiin ja kyseltiin taustatietoja, koiran ikä, onko muita koiria, koiran paikka laumassa, asumismuoto, saako olla pihalla, vahtiiko, onko tottunut ammuskeluun (näytänkin ihan metsästysseuran puheenjohtajalta), harrastuksia koiran kanssa, palkkaustapoja ja ollaanko aiemmin osallistuttu luonnetestaukseen.

Testausporukkaan kuului muistaakseni neljä tyyppiä plus sihteeri, kaksi naisista oli kaiketi tuomareita ja yksi nainen ja mies avustajia tai jotain.

Ekana oli ohjelmassa leikki, tuomari leikitti Milaa kepillä ja sen jälkeen lelulla, koitti kuinka innostuu leikistä ja miten innokkaasti pitää saaliistaan kiinni. Ja sen jälkeen oli mun vuoro pistää leikki pystyyn.

Tämän jälkeen meidät ohjattiin seisomaan keskelle kenttää ja tuomari kiskoi narun päässä olevaa rämisevää kelkkaa, johon oli viritetty ihmishahmo päälle. Mila tsekkaili vuorotellen kelkkaa ja narusta riuhtovaa tuomaria, väisti kelkkaa sen verran, ettei alle jäänyt, mut muuten ei ollut moksiskaan. Tämän jälkeen mun piti kävelyttää Mila pitkällä remmillä kauempaa kohti tätä paikallaan olevaa kelkkaa ja tuomari katseli miten koira reagoi. Milahan käveli reippain askelin kohti sitä kelkkaa ja meni vierestä ohi ihan viileesti. Oli kuulemma kehujen paikka.

Seuraavana vuorossa oli tynnyri:

Kentän laidalla metsän reunassa oli teline, jonka päällä oli tynnyri. Meidät ohjattiin kävelemään sen telineen luokse ja sieltä sitten takas päin, ja tynnyri vieritettiin telineestä alas meidän perään. Mila ponkas pois alta, mutta ei pahemmin järkyttynyt siitä kolinasta. Sen jälkeen koira jäi jonkun ihmisen haltuun ja mun piti kutsua tynnyrin luota sitä ja pyytää tutkimaan tätä kummaa esinettä. Mila käveli tynnyrin luo, ja virkansa puolesta vähän nuuhki sitä, ja sit sai taas kehua reipasta koiraa.

Seuraavassa osiossa jouduttiinkin jännään paikkaan, kun meidät ohjattiin kävelemään kohti kentän kulmaa, ja yllättäen rakannuksen takaa tulikin tämä toinen tuomari pahat mielessä, huusi, meuhkas ja heilutti pitkää keppiä uhkaavasti. Vähän aikaa Mila mietti et mitä tässä nyt pitäis tehdä ja kiersi mun jalkojen taakse. Tää riehuva tyyppi tuli kuitenkin aina vaan lähemmäs ja Mila päätti, et nyt saa luvan riittää. Nosti ihan kunnon metelin, esitteli purukalustoaan ja koitti pysäyttää sen sekopään ennen kuin pääsee ihan iholle.
Riehuja tulikin sit järkiinsä ja rauhottui, ja Milakin oli valmiina kaveraamaan sen kanssa, kun kerran ei enää ollut syytä huoleen.

Sitten piti kävellä rakennuksen seinän vierustaa kohti kamalaa haalaria, joka kohdalle tullessa ponnahti yläilmoihin ja jäi siihen heilumaan. Mila ponkasi kauemmas, mutta ei ollut tarvetta päästää sitä pakenemaan, kuten oli käsketty tehdä. Sen jälkeen käveltiin kunniakierros haalarihemmon vierestä piirrettyä rataa pitkin, ja eihän siinä mitään jännitettävää enää ollut, kun kerran oli vaan paikallaan siinä eikä hyppinyt mihinkään

Tämän jälkeen mut ohjattiin menemään rakennuksen sisälle, piti vimmatusti kutsua Milaa luokse ja ovi lyötiin sen nenän edestä kiinni. Toinen tuomari jäi koiran kanssa ulos ja toinen tuli mun kanssa sisään. Huoneessa oli kaikenlaista tavaraa ja tuoleja riveissä, muovinauhalla oli tehty kiemurainen kulkureitti tuolien väleistä kiertäen ihan peränurkkaan asti. Mun tehtävä oli istua hiiskumatta nurkassa muovikuusen takana ja kehua kovasti jos/kun koira löytää mut sieltä. Ohjeistettiin olemaan ihan hiljaa, jos ei neuvota niiskauttamaan tai jotain. Valot sammutettiin ja Mila tuli toisen naikkosen kanssa sisään. Taskulampun valossa sitten katottiin, kun Mila lähti nenä heiluen kulkemaan kujaa pitkin, kertaalleen kääntyi takas, kävi matkalla nuuhkasemassa tätä sisälle jäänyttä tuomaria ja tuli sitten mun luokse ja sai runsaat kehut urotyöstään.

Seuraavana koira vietiin rakennuksen kulman taakse, kytkettiin lyhyeen hihnaan seinään ja mitään sanomatta mun piti lähteä paikalta. Kuulemma tuomari oli käynyt Milan päälle keppeineen päivineen, ja samanlaisen reaktion sai aikaan, kun edellinen hyökkääjä. Tuomarin sanoja lainatakseni Mila ”veti kunnolla porot nokkaan”. Ja taas oli palannut zen-mielentilaan heti kun uhkailut oli lopetettu.

Viimeisenä oli laukaisutesti. Ohjattiin kävelemään ehkä 50m matkan päästä kohti tuomareita, ehkä kymmenen metrin päässä käskettiin pysähtyä ja laukaisu kaikui tuomarien suunnalta, sen jälkeen piti jatkaa matkaa kohti tuomareita ja vielä tuli uusi pamaus. Päästiin tuomareiden luokse ja Mila sai valtaisat kehut.

Lopuksi käytiin läpi pisteytys ja saatiin palautetta toiminnasta. Kokemuksena hauska, ja kiva oli nähdä miten oma koira reagoi näissä ei-niin-jokapäiväisissä tilanteissa. Ollaan kuulemma molemmat järkeviä yksilöitä ja oli kiva toimia omistajan kanssa, joka ohjaa koiraa reippaasti ja johdonmukaisesti. 

Mitään konkreettista hyötyä en ehkä kotiinviemisiksi saanut, mutta olihan se kiva kuulla, että korvien välissä on kaikki kunnossa ja tarjota vähän erilaista päiväohjelmaa Milalle. Palautteen mukaan Mila reagoi oikeaan aikaan, oikeaan suuntaan ja oikealla tavalla asioihin. Ja palautuu aina ihan välittömästi tilanteiden jälkeen. Mila saikin ihan oman fanikerhon testin jälkeen. (Mikä fanikerho sellanen muka on, missä ei idolille anneta makkaraa, häh?)

Huomasinkin siinä muita seuratessani, että monien kohdalla osien välillä jouduttiin pitämään pitkiäkin taukoja, että koirat ehti palautua edellisestä järkytyksestä ennen seuraavaa.

Pisteet:

Toimintakyky +1a kohtuullinen

Terävyys +1a pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty

Taisteluhalu +2a Kohtuullinen

Hermorakenne +1a Hieman rauhaton

Temperamentti +3 Vilkas

Kovuus +1 Hieman pehmeä

Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma

Tuomarit: Carita Koskinen ja Riitta Lehmuspelto